Josephin kertomat ensimmäisen näyn versiot

Joseph Smithin erilaiset kertomukset ensimmäisestä näystä

Milton V. Backman jr

Milton V. Backman jr on kolmen lapsen isä ja on toiminut kirkon historian professorina Brigham Youngin yliopistossa.

Yksi ihmiskunnan historian merkittävimmistä uskonnollisista tapahtumista sattui keväällä 1820 kauniissa lehdossa lähellä Finger Lakesia New Yorkin osavaltion länsiosassa. Joseph Smith, joka etsi innokkaasti totuutta uskonnosta, koki ihmeellisen näyn, joka muutti koko hänen elämänsä ja aloitti uuden uskonnollisen aikakauden - aikojen täyttymisen armotalouden.

Joseph kirjoitti tai saneli kirjureille ainakin neljä eri selostusta tästä vuonna 1820 saamastaan pyhästä ko¬kemuksesta. Hän saattoi kirjoittaa tai sanella ensimmäisestä näystä muitakin kertomuksia, mutta mikäli niin tapahtui, niitä ei ole löydetty. Nämä neljä tallella olevaa kertomusta tuosta näystä ovat eri kirjureitten kirjoit¬tamia, ja ne on kirjoitettu eri aikoina, eri näkökulmasta, eri tarkoituksessa ja eri lukijoille. (1) Ei siis ole ihme, et¬tä kussakin korostetaan eri näkökohtia tästä kokemuksesta.

Kun myöhempien aikojen pyhät nykyään selostavat tätä merkittävää näkyä muille ihmisille, heidän kertomuksensa vaihtelee usein sen mukaan, kenelle tai missä tilanteessa he siitä kertovat. Jos tästä tapahtumasta kerrotaan esimerkiksi ylipapeille, siitä kerrotaan varmasti jonkin verran eri tavalla kuin ihmisille, jotka eivät ole koskaan kuulleet evankeliumin palautuksesta tai Joseph Smithistä.

Näiden erilaisten kertomusten olemassaolo tukee tärkeällä tavalla sitä ajatusta, että myöhempien aikojen profeetta puhui totta. Se osoittaa, ettei Joseph Smith tieten tahtoen keksinyt ulkoa opeteltua tarinaa, jonka hän kertoi jokaiselle. Lakimiehet ja tuomarit tietävät, että jos todistaja toistaa jonkin asian täsmälleen samoin sanoin, oikeus voi vakavasti epäillä sellaisen lausunnon luotettavuutta.

Oikeastaan erilaisilla kertomuksilla samasta hengellisestä kokemuksesta on pitkät perinteet. Esimerkiksi evankeliumit eivät kerro aivan yhdenmukaisesti tyhjään puutarhahautaan liittyneistä suurista tapahtumista. Niissä on erilaisia mainintoja naisten ja paikalla olleiden enkelien lukumäärästä ja siitä, istuivatko vai seisoivatko enkelit. Vaikka profeetta Joseph Smith innoitetussa raamatunkäännöksessään jonkin verran selvit¬tikin näitä (ja muita tuonnempana mainittuja) yksityiskohtia, tämän tapahtuman neljässä eri kuvauksessa on silti pieniä eroavuuksia (vrt. Matt. 28; Mark. 16; Luuk. 24 ja Joh. 20). Mutta eroavuudet eivät ole tärkeitä - ne saattavat johtua kopiointi- tai käännösvirheistä tai siitä, että tapahtumasta on kerrottu eri näkökulmasta. Jäljelle jää silti se suuri tosiasia, että hauta oli tyhjä, koska Jeesus oli noussut esikoisena kuoloon nukkuneista.

Myös Luukkaan Apostolien teoissa esittämä kertomus ja Paavalin kirjeissään esittämä kertomus Vapahtajan ilmestymisestä Paavalille Damaskon tiellä ovat erilaiset. Yhden esimerkin mainitakseni kohdassa Ap.t. 9:7 sanotaan, että muut Paavalin kanssa matkustaneet kuulivat äänen mutta eivät nähneet ketään; kohdassa 22:9 sanotaan, että muut näkivät valon mutta eivät kuulleet ääntä.

Johanneksen evankeliumin luvussa 12 kuvattu tapaus on joissakin suhteissa samanlainen kuin Uuden Testamentin kertomus Paavalin näystä. Johanneksen mukaan Jeesuksen ollessa Jerusalemissa taivaasta kuului ääni. Toiset sanoivat ukkosen jylisseen, toiset arvelivat, että enkeli oli puhunut (ks. Joh. 12:28—29).

Tärkeintä ovat suuret tosiasiat eivätkä hiukan erilaiset havainnot niistä. Vaikka Matteuksen evankeliumissa kerrotaan Juudaksen kuolemasta (ks. Matt. 27:5) eri tavalla kuin Apostolien teoissa (ks. Ap.t. 1:18) ja vaikka evankeliumien kirjoittajat ovat eri mieltä siitä, mitä Pilatus käski kirjoittaa ristiin ja mitä Jeesus sanoi ennen kuolemaansa (vrt. Matt. 27:37; Mark. 15:34; Luuk. 23:38, 43 ja Joh.19:19—21), meidän ei pidä kiinnittää eroavuuksiin niin suurta huomiota, ettemme huomaa evankeliumien perussanomaa. Kaikkein tärkeintä ristiinnaulitsemista kuvaavissa kertomuksissa on se, että ristillä Jeesus täytti sovituksen.

Paavalin tavoin Joseph Smithkään ei koskaan kertonut kaikkia yksityiskohtia vuoden 1820 suuresta kokemuksestaan. Kun Paavali huomasi lähetystyönsä pakanain keskuudessa olevan vaakalaudalla, hän muisteli (vuosia näkynsä jälkeen), kuinka Herra oli määritellyt hänen tehtävänsä pakanakansojen keskuudessa silloin, kun hän näki ensimmäisen nä¬kynsä (ks. Ap.t. 26:16—18). Samoin profeetta Joseph Smith kirjoitti pe¬rusteellisimmassa selostuksessaan ensimmäisestä näystä (siinä, jonka hän laati vuonna 1838 osana laajaa kirkon historiaa): “Paljon muuta hän (Vapahtaja) sanoi minulle, asioita, joita en voi nyt kirjoittaa.” (KH J.S. Hist. 20) Itse asiassa meillä ei ole vielä tänäkään päivänä täydellistä kerto¬musta ensimmäisestä näystä. Pro-feetta ei milloinkaan paljastanut kaikkea, mitä hän sai tietää näyssään Palmyran lähistöllä. Mutta yhdistä¬mällä kaikki tunnetut profeetan kirjoittamat selostukset ensimmäisestä näystä voimme saada paremman käsityksen tästä suurenmoisesta tapahtumasta. (Sama koskee neljää evan¬keliumia ja kolmea eri versiota Paavalin kokemuksesta Damaskon tiellä.)

Kun ajattelemme Joseph Smithin ajan yhteiskuntaa ja sivistystasoa, voimme myös ymmärtää paremmin, miksi nuori Joseph mahdollisesti ei kirjoittanut selostusta ensimmäisestä näystä ennen kuin vasta 1830-luvun alussa. Monet 1800-luvun Amerikassa eläneet ihmiset julkaisivat elämäkertansa tai historiansa vasta vuosia elämäänsä muovanneiden tapahtumien jälkeen. Tuntuu epäto¬dennäköiseltä, että Joseph Smith olisi kirjoittanut päiväkirjaa vuonna 1820 ollessaan 14-vuotias. (2) Silti ensimmäisen näyn ja sen muistiin merkitsemisen todennäköinen aikaväli on pikemminkin otaksuttu kuin todellinen, kuten Brigham Youngin yliopiston Joseph Fielding Smithin kirkon historiainstituutin tutkiva historioitsija Dean C. Jessee on selittänyt.

“Kun ottaa huomioon profeetan nuoruuden, hänen alkeelliset olonsa, sen ettei hänellä ollut koulusivistystä, ettei hän ollut saanut mitään varsinaista käskyä kirjoittaa ja että hän sai hyvin vihamielisen vastaan¬oton kerrottuaan kokemuksestaan, ei ole ihme, ettei hän kirjoittanut ensimmäistä näkyään muistiin vuosien 1820 ja 1830 välisenä vuosikymmenenä. Mutta kun Joseph vuonna 1830 saamassaan ilmoituksessa sai käskyn kirjoittaa historiaa, hän teki sen niin nopeasti kuin aikaa vieviltä tehtäviltään ja turhauttavilta vaikeuksilta pystyi.”(3)

Paavali kirjoitti tiettävästi ensimmäisen kerran Damaskon tien kokemuksestaan noin 24 vuotta näkynsä jälkeen. (4)

Vaikka ensimmäisestä näystä ei julkaistu mitään selostusta vuosien 1820 ja 1830 välillä, profeetta liitti tämän pyhän lehdon kokemuksensa kuvauksen kaikkiin niihin neljään kertomukseen palautetun kirkon synnystä, jotka hän kirjoitti tai saneli vuosien 1832 ja 1842 välillä. Ja kun Joseph julkaisi kaksi erilaista versiota kirkon historiasta (lyhyen yhteenvedon ja sitten yksityiskohtaisemman historian) vuonna 1842, hän liitti kumpaankin historiaan kuvauksen tästä näystä. Vaikka sanamuoto Josephin kertomuksissa ensimmäisestä näystä on erilainen, jokaisessa kertomuksessa esitetään lukuisia perustotuuksia, joiden monet yksityiskohdat ovat sopusoinnussa keskenään. Näiden todistusten erilaisia painotuksia on helpompi ymmärtää, kun tarkastelee kunkin historiallista taus¬taa, ottaa huomioon Josephin yritykset kirjoittaa historiaa ja panee merkille hänen pyrkimyksensä parannella sitä sanamuotoa, jolla palautuksen perussanoma välitettiin toisille ihmisille.

Vuoden 1832 kertomus

Varhaisin tunnettu kirjallinen selostus ensimmäisestä näystä oli Josephin omaelämäkerrassa, jonka hän kirjoitti vuonna 1832. Kertomus alkaa seuraavalla johdannolla (5)

“Kertomus Joseph Smith nuoremman elämästä ja hänen ihmeellisestä kokemuksestaan ja kaikista voimallisista teoista, joita hän tekee Jeesuksen Kristuksen, elävän Jumalan Pojan nimessä ... ja myös kertomus Kristuksen kirkon synnystä.”

Tämä profeetan elämän kuvaus kertoo hänen syntymästään Vermontissa vuonna 1805, hänen muutostaan New Yorkin osavaltioon kymmenvuotiaana, hänen uskonnollisen totuuden etsinnästään ja hänen ko¬kemuksestaan lehdossa. Tässä elämäkerrassa on myös kuvaus tapahtumista, jotka johtivat Mormonin Kirjan esiintuloon. Historioitsijat olivat vuosikausia epävarmoja siitä, milloin tämä elämäkerta oli kirjoitettu. Joitakin vuosia sitten Dean C. Jessee kuitenkin päätteli, että kyseinen käsikirjoitus, joka on osaksi Josephin kirjurin Frederick G. Williamsin kirjoittama, kirjoitettiin kesäkuun 20. päivän ja jou¬lukuun 1. päivän välisenä aikana vuonna 1832 (mahdollisesti marras¬kuun aikana). Frederick G. Williams kirjoitti tämän omaelämäkerran joh¬dannon Joseph Smithin sanelun mu-kaan, mutta Joseph kirjoitti sen osan, jossa kerrotaan ensimmäisestä näys¬tä. Tämä on Josephin ainoa omakäti¬nen selostus pyhästä kokemukses¬taan vuonna 1820.

Koska vuoden 1832 kertomus on varhaisimpia tunnettuja Joseph Smithin käsikirjoituksia, se antaa monia viitteitä hänen koulusivistyk¬sestään. Joseph myönsi, että suuren perheensä köyhyyden tähden hän “jäi vaille koulusivistyksen etuja”, ja jatkoi: “Riittäköön kun sanon, että sain oppia vain lukemista, kirjoitta¬mista ja laskennon perussääntöjä, ja siinä olivat kaikki koulussa saamani taidot.” Useimmat lapset, jotka asuivat New Yorkin osavaltiossa Palmyran ja Manchesterin seuduilla 1820- ja 1830-luvuilla, kävivät koulua keski¬määrin kuusi tai kahdeksan kuukaut¬ta vuodessa. Poissaolot olivat yleisiä näissä yhden luokkahuoneen kou¬luissa, joissa 5—16-vuotiaat lapset kä¬vivät, ja Joseph sanoi, että hän kuului niiden joukkoon, joiden koulunkäyntiä ei aina pidetty tärkeänä. Luetellessaan koulussa saamiaan taitoja hän ei maininnut oikeinkirjoitusta.

Kun vuoden 1832 kertomuksen kir¬joitusasua vertaa siihen aikaan suosi¬teltuihin kielioppisääntöihin, havait¬see, että siihen mennessä Joseph (useimpien aikalaistensa tavoin) ei ollut oppinut kirjoittamaan monia sa¬noja maallisten auktoriteettien anta¬mien sääntöjen mukaan. Lisäksi jot¬kut lauseet tässä kertomuksessa oli¬vat vaillinaisia. Toiset taas eivät olleet kieliopillisesti parhaassa mahdolli¬sessa muodossa, ja käsikirjoitukses¬sa ei ollut juuri lainkaan välimerkke¬jä. Tällaiset luonnolliset virheet eivät kuitenkaan hiukkaakaan vähennä vuoden 1832 kertomuksen voimallis¬ta, hengellistä ja kohottavaa sävyä. Itse asiassa vuoden 1832 kertomus on joissakin suhteissa näistä kertomuk¬sista voimallisin ja vakuuttavin.

Talvella 1832—1833 ja useita vuosia sen jälkeen Joseph opiskeli kielioppia yrittäen kehittää ilmaisukykyään. Hänen myöhemmät kirjoituksensa osoittavat sekä hänen oikeinkirjoi¬tuksensa että tyylinsä kehittyneen huomattavasti. Samaan aikaan, kun Joseph yritti kirjoittaa historiaa, hän sai myös mo¬nia ilmoituksia. Kun vertaa vuoden 1832 kertomusta joihinkin samana vuonna muistiin merkittyihin ilmoi¬tuksiin, havaitsee, että tavallisena ih¬misenä Josephilla ei ollut samaa il¬maisukykyä kuin oli profeetta Josep¬hilla, joka julisti Jumalan tahdon myöhempien aikojen ilmoituksissa.

Vaikka Joseph Smith sisällytti useimmat vuoden 1832 omaelämä¬kerrassaan mainitsemansa koke-mukset myös myöhemmin kirjoitta¬miinsa historioihin, hänen julkais¬tuista teoksistaan on jätetty pois joi¬takin yksityiskohtia, jotka olivat täs¬sä ensimmäisessä käsikirjoituksessa. Useimmat asiat, joita ei julkaistu 1800-luvulla, koskivat henkilökoh¬taisia tapahtumia tai tunteita tai liit¬tyivät Vapahtajan työhön ja tehtä¬vään, joista puhutaan tarkemmin muinaisissa ja nykyajan pyhissä kir-joituksissa. Samoin sellaisia Joseph Smithin elämän tapahtumia, joista hän kirjoitti vuonna 1838, kuten hä¬nen toimensa New Hampshiressä poikavuosinaan ja hänen keskuste¬lunsa äitinsä kanssa ensimmäisen näkynsä jälkeen, on jätetty pois Jo¬sephin alun perin julkaisemasta kir¬kon historiasta.

Yksi Josephin elämän tapahtuma, josta ei puhuta muissa profeetan kir¬joittamissa ensimmäisen näyn selos¬tuksissa, on hänen pitkällinen us¬konnollisen totuuden etsintänsä. Noin kolmen vuoden ajan (suunnil¬leen kaksitoistavuotiaasta viisitoista¬vuotiaaksi) hän etsi uskonnollista to¬tuutta, erityisesti Jumalan pelastus-suunnitelmaa syntien anteeksisaa¬miseksi. Hän kertoi, että tämän etsin-nän aikana hän ajatteli toisinaan, et¬tei yksikään lahko eikä kirkkokunta perustunut Jeesuksen Kristuksen evankeliumiin. Ensimmäinen näky ei siis tapahtunut lyhytaikaisen tie¬donhalun seurauksena vaan kaksi tai kolme vuotta kestäneen etsimisen jälkeen, jonka sai aikaan Josephin huoli sielunsa pelastuksesta.

Joseph Smith ei tyytynyt kotiseu¬tunsa hengellisten johtajien opetuk¬siin lunastuksesta. Tutkittuaan eri uskonsuuntien perusoppeja hän sa¬noi, että hän huusi Herran puoleen pyytäen armoa, sillä ei ollut ketään muuta, jonka puoleen hän olisi voi¬nut kääntyä. Hänen huutaessaan Herran puoleen tapahtui jotakin, mistä nuori mies todisti:

“Minä täy¬tyin Jumalan hengellä ja Herra aukai¬si taivaat minulle ja minä näin Herran ja Hän puhui minulle sanoen Joseph poikani sinun syntisi ovat sinulle an¬teeksi annetut. Mene ja vaella minun laeissani ja pidä minun käskyni katso minä olen kirkkauden Herra minut ristiinnaulittiin maailman edestä jot¬ta kaikki jotka uskovat minun nimee¬ni saisivat iankaikkisen elämän.”

Saatuaan tietää, että Jeesus oli ris¬tiinnaulittu “maailman edestä” ja et¬tä kaikki, jotka uskovat Häneen, sai¬sivat iankaikkisen elämän, Joseph kuuli, että Vapahtaja palaisi “pian” Isän “kirkkauteen puettuna pilves¬sä”. Joseph selitti, että tämän pyhän kokemuksen jälkeen hän riemuitsi, ja hänen sielunsa oli täynnä rakkaut¬ta monta päivää.

Lyhyesti sanottuna vuoden 1832 kertomus on ainoa tunnettu ensim¬mäistä näkyä koskeva selostus, jossa Joseph Smith kertoi a) pitkällisestä uskonnollisen totuuden etsinnäs¬tään; b) vilpittömästä halustaan saa¬da varmuus syntien anteeksiannos¬ta; c) äärimmäisestä huolestaan ih¬miskunnan syntien vuoksi; d) siitä, mitä hän sai tietää sovituksesta ja toi¬sen tulemisen todellisuudesta; ja e) siitä, kuinka hän riemuitsi hengelli¬sestä kokemuksestaan.

Vaikka Jo¬seph viittasi myös havaitsemiinsa ris¬tiriitaisiin oppeihin, muisteli, kuinka oli tutkinut eri uskonsuuntia, ja mai¬nitsi saaneensa tietää, että Jumalan tosi kirkkoa ei ollut maan päällä, täs¬sä kertomuksessa hän keskittyi sii¬hen, kuinka oli etsinyt henkilökoh¬taista varmuutta syntien anteeksi-annosta.

Koska Joseph kuvasi vuonna 1832 tapahtumaa, joka oli sattunut kaksi¬toista vuotta aikaisemmin, hänen saattoi olla vaikea muistaa joitakin yksityiskohtia, kuten tämän näyn tarkkaa päivämäärää. Kertomus oli epäilemättä ensimmäinen luonnos, jossa Joseph yritti kirjata muistiin eri¬laisia vaikutelmiaan. Joseph ei myös¬kään korjaillut tätä kertomusta jul¬kaisemista varten eikä yrittänyt sel-ventää kohtia, jotka mahdollisesti kaipasivat korjaamista. Ajankohdan ollessa kysymyksessä hän halusi vain selittää, että näky tapahtui hä¬nen nuoruusvuosinaan. Jos hän täs¬sä ensimmäisessä yrityksessään kir¬joittaa muistiin elämänsä tapahtumia, teki rivien väliin lisäyksen, että näky tapahtui hänen ollessaan “16.” eikä 15. ikävuodellaan, hänen tarkoituk¬senaan oli vain tehdä korjaus tarkem¬paa historiaa varten, jonka kirjoitta¬minen aloitettiin vuonna 1838. (Li¬säys “16.” on epäselvä. On mahdol¬lista, että se onkin “15.”, mikä olisi sopusoinnussa hänen myöhempien ja tarkemmin laadittujen kirjoituk¬sensa kanssa.)

Josephin myöhemmissä selostuk¬sissa ensimmäisestä näystä on joitakin asioita, joita ei mainittu vuoden 1832 omaelämäkerrassa. Kaikissa se¬lostuksissa (paitsi vuoden 1842 kerto¬muksessa), jotka profeetta laati vuo¬den 1832 jälkeen, hän esimerkiksi mainitsi vastustajan voiman, jonka hän kohtasi ennen kuin näki valopat¬saan. Kaikissa kolmessa muussa ker¬tomuksessa Joseph myös nimen¬omaan puhuu kahden persoonan il-mestymisestä. Tämä ei merkitse sitä, että vuonna 1832 Joseph olisi sano¬nut vain yhden persoonan ilmesty¬neen tai että hän olisi millään tavoin kieltänyt kahden persoonan ilmesty¬misen. Joseph Smith saattoi vuoden 1832 selostuksessaan tarkoittaa Isää sanoessaan, että hän “huusi Herran puoleen” ja “Herra aukaisi taivaat”, vaikka hän tarkoittikin Poikaa kirjoit¬taessaan, että Herra puhui hänelle.

Profeetta (ja muut alkuaikojen johta¬vat auktoriteetit) käyttivät sanoja Ju¬mala, joka tarkoittaa Isää, ja Herra sa¬maa merkitsevinä, kuten esimerkiksi Libertyn vankilassa kirjoitetussa ru¬kouksessa (ks. LK 121:1—4). Joka ta¬pauksessa Joseph keskittyi Vapahta¬jan hänelle ilmoittamaan sanomaan tässä ensimmäisessä yrityksessään kirjoittaa muistiin sitä, kuinka näky oli häneen hengellisesti vaikuttanut. Vaikka eri kertomuksissa tähdenne¬tään eri asioita ja yksityiskohtia, ne eivät ole keskenään ristiriitaisia tässä tärkeässä asiassa.

Vuonna 1832 Joseph Smith ja Sid¬ney Rigdon saivat ihmeellisen näyn, jossa he näkivät Kristuksen Isän oi¬kealla puolella ja enkelit palvelemas¬sa Jumalaa ja “Karitsaa”. Tässä näys¬sä heitä käskettiin kirjoittamaan ko¬kemuksestaan, ja niinpä he eivät täh¬dentäneetkään sitä, että olivat näh¬neet Isän, vaan todistivat voimalli¬sesti Vapahtajasta ja tähdensivät sitä, mitä olivat saaneet tietää tämän mer-kittävän näyn aikana. Tämä selostus muuten kirjoitettiin muistiin ja julkaistiin vajaa puoli vuotta itse tapahtuman jälkeen. (LK 76:14, 20—24, julkaistu ensimmäisen kerran lehdessä Evening and Morning Star, Independence, Missouri, hei¬näkuussa 1832)

Vuoden 1835 kertomus

Marraskuun 9. päivänä 1835 Jo¬seph kertoi ensimmäisestä näystään vieraanaan olevalle juutalaiselle pa¬pille nimeltä Robert Matthews, alias Robert Matthias, joka sanoi papilli¬seksi nimekseen Joosua. Warren Cowdery, joka oli yksi Josephin kir¬jureista, kirjoitti Josephin Kirtlandin kauden päiväkirjaan lyhyen yhteen¬vedon tästä keskustelusta, jossa mai¬nittiin ensimmäinen näky ja Mormo¬nin Kirjan esille tuleminen. Myö¬hemmin tämä kertomus jäljennettiin Josephin päiväkirjasta ja liitettiin his¬torian käsikirjoitukseen, jonka Jo¬seph aloitti vuonna 1838. Vuonna 1843 Wilard Richards, jonka Joseph oli kutsunut saattamaan historiansa painokuntoon, jäljensi käsikirjoituk¬sen alkuosia ja jätti pois sen, mitä Jo¬seph oli kertonut Matthewsille en-simmäisistä näyistään. Siihen aikaan oli jo kirjoitettu ja julkaistu yksityis¬kohtaisempi versio (vuoden 1838 kertomus) näistä tapahtumista. (6) Vuoden 1835 kertomuksessa oli yk¬si ajatus, jota ei ollut missään muussa profeetan kirjoittamassa tai sanele¬massa kertomuksessa ensimmäises¬tä näystä. Joseph kertoi Matthewsil¬le, että hän näki tässä näyssä kahden persoonan lisäksi “monia en¬keleitä”.

Tässä marraskuun 9. päivän päivä¬kirjamerkinnässä Joseph Smith selit¬ti myös (mikäli Warren Cowdery kir¬joitti tämän lausunnon oikein), että ensin ilmestyi toinen persoona ja sit¬ten toinen. Tämä lausunto ei ole mi¬tenkään ristiriidassa sen vuodelta 1838 olevan kertomuksen kanssa, jossa profeetta todisti, että hän katsoi ylös ja näki kaksi persoonaa. Jälkim¬mäisessä kertomuksessa aikatekijän merkitys ehkä vain on vähäisempi.

Tässä samassa päiväkirjassa on toi¬nenkin lyhyt maininta, jota lyhyy¬tensä vuoksi ei ole laskettu niihin nel¬jään kertomukseen, joita tässä artik¬kelissa käsitellään. Sen mukaan Jo¬seph kertoi jollekin vierailijalle Kirt¬landissä 14. marraskuuta 1835, että “hän sai kokea enkelien palvelusta ensimmäisen kerran ollessaan noin neljätoistavuotias”. (7) Kirkkoon kuulumattomien kanssa keskustel¬lessaan profeetta ei ilmeisesti halun¬nut sanoa, keitä hänelle ilmestyneet persoonat olivat.

Vuoden 1820 pyhän kokemuksen jälkeen nuorta profeettaa alettiin vai¬nota, koska hän kertoi muille ihmisil¬le, että hän oli nähnyt näyn ja että kaksi kirkkauden persoonaa oli il¬mestynyt hänelle. Joseph Smith tiesi, että monet eivät uskoisi eivätkä ym¬märtäisi tätä pyhää kokemusta, ja siksi hän oli varovainen puhuessaan siitä muille. Kertoessaan tästä tapah¬tumasta kirkkoon kuulumattomille ennen kuin oli ilmaissut, keitä per¬soonat olivat, ja myös sen jälkeen, profeetta ei aina maininnut, että hä¬nelle ilmestyivät Isä ja Poika. (8)

Vastaavanlaisia ilmaisutapoja löy¬tyy myös Vanhasta Testamentista, jossa sanoja Jumala ja enkeli käytetään samaa merkitsevinä (ks. 1 Moos. 48:15—16). Samaan tapaan profeetta opetti, että ylösnoussut Kristus oli enkeli. Hän sanoi, että yhdenlainen taivaan olento on enkeli tai persoona, joka on ylösnoussut olento ja jolla on ruumis lihaa ja luuta. (9) Tämän aja¬tuksen tueksi Joseph lainasi Vapahta¬jan sanoja opetuslapsilleen: “Koske¬telkaa minua ja katsokaa, sillä ei hengellä ole lihaa eikä luita, niin kuin te näette mi¬nulla olevan. “ (LK 129:1—2)

Myöhem¬pien aikojen pyhien ensimmäiset johtajat, jotka tiesivät, että Kristus oli opettanut Josephia näyssä vuonna 1820, selittivät joskus, että enkeli kielsi Joseph Smithiä liittymästä mi¬hinkään kirkkoon. Nämä samat joh¬tajat käyttivät puheissaan nimitystä Herra sekä Isästä että Pojasta ja käytti¬vät sanoja Herra, Kristus, persoona, sa¬nansaattaja ja enkeli samaa merkitsevi¬nä. 
 Kun tutkittiin Utah’n alkuajoilta 21 puhetta, joita kuusi Joseph Smit¬hin ja hänen opetuksensa hyvin tun¬tevaa johtajaa oli pitänyt, havaittiin, että 11 puheessa, jossa mainittiin en¬simmäinen näky, puhuttiin kahden persoonan ilmestymisestä. Muissa puheissaan nämä samat johtajat se¬littivät, että enkeli kielsi Josephia liit¬tymästä mihinkään kirkkoon. 
 Erään kerran Orson Pratt sanoi samassa lauseessa, että Joseph Smithille il¬mestyi Jumalan enkeli ja kaksi per¬soonaa. Ilmeisesti nämä johtajat pro¬feetan itsensä tavoin todistivat jos¬kus, että Isä ja Poika ilmestyivät vuonna 1820, ja toisinaan taas täh¬densivät toisen persoonan esittämää perussanomaa. (10)

Vuoden 1838 kertomus

Kolmas tunnettu profeetan kirjoit¬tama kertomus ensimmäisestä näys¬tä sisältyi hänen kirkon historiaansa. Joseph Smith alkoi sanella tätä histo¬riaa vuonna 1838, mutta varhaisin tunnettu käsikirjoitus on James Mul¬hollandin käsialaa. Hän toimi profee¬tan kirjurina vuonna 1839, mikä viit-taa siihen, että Mulholland todennä¬köisesti jäljensi käsikirjoituksen sinä vuonna.

On ilmeistä, että profeetta tarkoitti tämän kertomuksen tulevan kirkon kirjallisuuden peruslähdete¬okseksi, ja se valmisteltiin huolelli¬sesti julkaistavaksi. Kertomus oli var¬masti tarkemmin harkittu kuin kaksi edellistä. 

Tämä versio ensimmäisestä näystä julkaistiin ensimmäisen ker¬ran 15. maaliskuuta ja 1. huhtikuuta 1842 Times and Seasons -lehdessä ja uudelleen kesäkuussa Millennial Star-lehdessä. Yhdeksän vuotta myö¬hemmin Franklin D. Richards julkai¬si otteita Times and Seasons -lehdessä olleesta kertomuksesta Kallisarvoi¬sen Helmen ensimmäisessä painok¬sessa, ja tämä kertomus, joka sisältää Joseph Smithin todistuksen ensim¬mäisestä näystä, julkaistiin kirjan seuraavissakin painoksissa. Verrattaessa Mulhollandin käsikir¬joitusta Times and Seasons -lehdessä il¬mestyneeseen kertomukseen ensim¬mäisestä näystä voidaan todeta mo¬nia muutoksia välimerkeissä ja muu¬tamia muutoksia oikeinkirjoitukses¬sa. Koska Joseph Smith oli Times and Seasons -lehden päätoimittaja kevääl¬lä 1842, hän varmaan vastasi muu¬toksista, joita hänen historian käsikirjoituksensa alkuosaan tehtiin, kun se julkaistiin ensimmäistä ker¬taa. Profeetta kirjoitti johdannoksi tälle jatkokertomuksena ilmestyneel¬le selostukselle: “Viime numerossa esitin lyhyen selostuksen kirkon syn¬nystä ja kehityksestä. Ryhdyn nyt kä¬sittelemään sitä yksityiskohtaisem¬min, ja lainaan otteita päiväkirjasta¬ni.” (11)

Lähes kaikki muutokset profeetan alkuperäiseen historiaan tehtiin hä¬nen elinaikanaan ja hänen ollessaan Times and Seasons -lehden päätoimit¬taja, mutta sanamuotoon ja väli¬merkkeihin on tehty muutamia pie¬niä muutoksia myöhemmissäkin pai¬noksissa.

Kun kirkko oli vuonna 1880 hyväksynyt Kallisarvoisen Helmen pyhäksi kirjoitukseksi, ensimmäinen presidenttikunta pyysi vanhin James E. Talmagea valmistelemaan kirjasta uuden laitoksen, josta tuli vuoden 1902 laitos. Silloin vanhin Talmage muutti muutamia sanoja Josephin kuvauksessa ensimmäisen näyn his¬toriallisesta taustasta. Tyylin ja kieli¬opillisuuden parantamiseksi muu¬tettiin esimerkiksi joidenkin verbien aikamuotoa.

Yksi muutos Kallisarvoisen Hel¬men vuoden 1902 laitoksessa (alunperin vuoden 1891 laitos) oli se, että siitä jätettiin pois lause, joka oli ollut sulkumerkeissä Josephin historian käsikirjoituksessa ja kirjan ensim¬mäisissä laitoksissa. Lause koski Jo¬sephin ajatuksia juuri ennen kuin hän meni pyhään lehtoon - “(sillä sii¬hen mennessä mieleeni ei ollut kos¬kaan tullut, että kaikki olivat väärässä)”.

Vuonna 1832 kirjoitetun kertomuk¬sen yksi lause - että Joseph päätteli pyhiä kirjoituksia tutkimalla, ettei mikään kirkkokunta “perustunut evankeliumiin ... joka oli Uudessa Testamentissa” - näyttää mahdolli¬sesti olevan ristiriidassa vuoden 1838 kertomuksen kanssa - että “siihen mennessä mieleeni ei ollut koskaan tullut, että kaikki olivat väärässä”. Jos näissä kertomuksissa on ristirii¬taisuutta, niin siinä tapauksessa vuo¬den 1838 kertomusta on pidettävä luotettavampana. Nuori Joseph Smith - samoin kuin monet muut sil¬loin ja nykyään - ei ehkä harkinnut tarkkaan kaikkia sanojaan.

Mutta kenties nämä lauseet eivät olekaan ristiriidassa keskenään. Tut¬kimalla Raamattua (älyllisesti analy¬soiden) Joseph Smith saattoi päätel¬lä, että kaikki hänen tuntemansa kir¬kot olivat väärässä. Mutta lehtoon mennessään ja muulloinkin hän saat¬toi uskoa sydämessään, että Jumalan tosi kirkko oli olemassa jossakin - hän ei vain tiennyt, missä. Usein on vaikea ymmärtää, mitä kirjoittaja to¬della tahtoo sanoa ja mitä kaikki lau¬seet tarkoittavat, etenkin jos kirjoitta¬ja on oppimaton ja kirjoittaa omaa ai¬kaamme varhaisempana aikakautena.

Kallisarvoisen Helmen vuoden 1921 laitokseen tehtiin lisää muutok¬sia ensimmäistä näkyä koskevaan kertomukseen. Siihen lisättiin muu¬tamia kappaleita, jotka olivat olleet alaviitteinä historian käsikirjoituk¬sessa. Nämä tiedot oli merkitty käsi¬kirjoitukseen Josephin eläessä, ku¬ten Willard Richardsin päiväkirjassa joulukuulta 1842 oleva merkintä osoittaa. Alaviite B, joka on historian käsikirjoituksen sivuilla 133 ja 134, kertoo Josephin keskustelusta äitinsä kanssa pyhän lehdon kokemuksen jälkeen.

Vuoden 1838 kuvaus ensimmäisen näyn historiallisesta taustasta on lä¬hes kaksi kertaa niin pitkä kuin vuo¬den 1835 yhteenveto. Kertomus siitä, mitä hän sai tietää pyhässä lehdossa, on suunnilleen yhtä pitkä kuin vuo¬den 1832 kertomus, mutta painotus on erilainen joskaan ei ristiriitainen. Vuonna 1838 Joseph kirjoitti kirkon historiaa eikä omaelämäkertaa tai ly¬hyttä kertomusta, ja sen sijaan, että olisi keskittynyt puhumaan siitä, kuinka hän etsi syntien anteeksian¬toa, hän puhui siitä, kuinka hän etsi Jumalan tosi kirkkoa.

Lähes kaikissa kertomuksissa puhutaan siitä, kuin¬ka Joseph tutki eri uskonsuuntia, kuinka hän oli epätietoinen siitä, mi¬kä kirkko oli oikea, ja kuinka hän sai tietää, että evankeliumin täyteyttä ei ollut maan päällä. Mutta vuonna 1838 (ja 1842) kirjoitetussa kirkon his¬toriassa Joseph ei maininnut sitä, että Kristus sanoi hänen syntiensä olevan anteeksi annetut. Tämän aiheen kä¬sittelyn sijasta Joseph kuvasi vuonna 1838 yksityiskohtaisemmin Vapahta¬jan opetuksia silloisista kirkoista.
Vuonna 1832 Joseph esimerkiksi kir¬joitti Jeesuksen sanoneen hänelle, et¬tä maailman ihmiset olivat kääntyneet pois evankeliumista eivätkä pitä¬neet Hänen käskyjään ja että he lä¬hestyivät Häntä huulillaan mutta heidän sydämensä oli Hänestä kau¬kana. Kuusi vuotta myöhemmin Jo¬seph kirjoitti tästä aiheesta yksityis¬kohtaisemmin:

“Minulle vastattiin, etten saa liittyä yhteenkään niistä, sillä ne olivat kaikki väärässä; ja minulle puhuva Persoona sanoi, että kaikki niiden us¬kontunnustukset olivat kauhistus hänen silmissään, että nämä uskon julistajat olivat kaikki turmeltuneita, että ‘he lähestyvät minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana; he opettavat oppeina ih¬miskäskyjä, ja heissä on jumalisuu¬den ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman’. Jälleen hän kielsi minua liit¬tymästä mihinkään niistä; ja paljon muuta hän sanoi minulle, asioita, joi¬ta en voi nyt kirjoittaa.” (12)

Vuoden 1838 kertomus oli myös ai¬noa profeetan kirjoittama selostus, jossa hän kuvaili jonkin verran asuin¬seudullaan vallinnutta uskonnollista kiihkoilua ja kiihtymystä ja kertoi, kuinka jotkut hänen perheestään liit¬tyivät presbyteereihin, toiset taas tunsivat vetoa metodistien uskoon, ja kuinka ihmisiä liittyi suurin jou¬koin eri uskonsuuntiin tuossa maan kolkassa. Tämä oli myös ainoa kerto¬mus, jossa hän mainitsi näyn tapah¬tuneen keväällä 1820. Lisäksi tämä todistus on ainoa pro¬feetan laatima kertomus, jossa hän nimenomaan sanoo Isän olleen toi¬nen niistä kahdesta persoonasta, jot¬ka ilmestyivät hänelle. Kahdessa kir¬kon ulkopuolisille tarkoitetussa se¬lostuksessaan (vuosien 1835 ja 1842 kertomukset) Joseph kertoi kahden persoonan ilmestymisestä mainitse¬matta, keitä nämä olivat. Sitä vastoin muut ihmiset, sekä kirkon jäsenet et¬tä kirkkoon kuulumattomat, kirjoitti¬vat 1840-luvun alkupuolella kerto¬muksia ensimmäisestä näystä sen perusteella, mitä olivat kuulleet myö¬hempien aikojen profeetalta, ja ker¬toivat Josephin todistaneen, että hän näki ensimmäisessä näyssään Isän ja Pojan. (13)

Vuoden 1842 kertomus

Viimeinen tunnettu Joseph Smit¬hin kirjoittama selostus ensimmäi¬sestä näystä on niin sanotussa Wentworth-kirjeessä. Chicago De¬mocrat -lehden päätoimittaja John Wentworth pyysi Joseph Smithiä kir¬joittamaan myöhempien aikojen py¬hien historian ystävälleen George Barstowille, joka laati New Hampshi¬ren historiaa.

Kirjoitettuaan lyhyen kirkon historian Joseph liitti siihen kolmetoista numeroimatonta uskonjulistusta, jotka tunnetaan nykyään uskonkappaleina. Tämän historian käsikirjoitusta ei ole löydetty, mutta selostus julkaistiin Times and Seasons -lehden numerossa 1. maaliskuuta 1842 juuri ennen kuin Joseph alkoi julkaista historian käsikirjoitustaan jatkokertomuksena.

Yksi huomattava ero Wentworth-kirjeen ja muiden ensimmäistä näkyä koskevien kertomusten sanamuo¬dossa liittyy siihen, mitä Josephille sanottiin hänen keskustellessaan ju¬maluuden jäsenten kanssa. Vuonna 1838 Joseph kirjoitti, että Kristus sa¬noi kaikkien uskontunnustusten ole¬van kauhistus Jumalan silmissä, mutta vuoden 1842 kertomuksessaan profeetta selitti persoonien sanoneen hänelle, että “kaikki uskonsuunnat uskoivat vääriin oppeihin ja että Ju¬mala ei tunnustanut yhtäkään niistä kirkokseen ja valtakunnakseen. Ja minun käskettiin nimenomaan olla liittymättä niihin.” (14) Joseph liitti tämän selostuksen lop¬puun lausunnon, johon viitattiin mutta jota ei ollut selvästi sanottu kolmessa muussa kertomuksessa: ”….samalla sain lupauksen, että evankeliumin täyteys jolloinkin tule¬vaisuudessa tehtäisiin minulle tiettä¬väksi.”

Neljän ensimmäistä näkyä koske¬van kertomuksen tarkastelu paljas¬taa joitakin tärkeitä seikkoja kirkon historian kirjoittamisesta. Ymmär¬rettyään, että oli tärkeätä säilyttää tie¬to kaikesta siitä, mitä oli tapahtunut, Joseph uhrasi 1830-luvulla ja 1840-luvun alkupuolella tuntikausia nii¬den tapahtumien muistiin kirjoitta¬miseen, joiden todistajana hän oli ol¬lut.

Kertoessaan vuoden 1820 pyhäs¬tä kokemuksestaan hän tähdensi jos¬kus yhtä ajatusta ja keskittyi toisi¬naan muihin tärkeisiin ajatuksiin. Vaikka se, mitä Vapahtaja hänelle sa¬noi, on sanamuodoltaan hiukan eri tavalla jokaisessa kertomuksessa, sa¬ma perussanoma on kaikissa paitsi vuoden 1835 kertomuksessa, että Jumalan tosi kirkkoa ei ollut maan päällä vuonna 1820. Tärkeintä ei ollut se sanamuoto, jolla totuudet ilmoi¬tettiin, vaan tärkeintä oli totuus itse.

Koska vuoden 1838 kertomus on liitetty Kallisarvoiseen Helmeen, niin tutkimalla tämän kertomuksen julkaisemisen vaiheita voi paremmin ymmärtää, millaisten periaatteiden mukaan pyhät kirjoitukset muodos¬tuvat. Joseph Smith teki monia väli¬merkkeihin, oikeinkirjoitukseen ja muihin vastaaviin seikkoihin liittyviä muutoksia historian käsikirjoituk¬seensa.

Kun osa tästä historiasta oli hyväksytty pyhäksi kirjoitukseksi Kallisarvoiseen Helmeen, toimittajat tekivät kirkon johtajien valtuuttami¬na vielä lisää korjauksia tekstiin. Nä¬mä muutokset tehtiin ilmeisesti oikeakielisyyden, selvyyden ja suju¬vuuden takaamiseksi. Tekstiin lisät¬tiin myös joitakin lyhyitä kappaleita, jotka olivat olleet alaviitteinä histori¬an käsikirjoituksessa ennen profee-tan marttyyrikuolemaa. Kaikki nämä muutokset olivat vastaavanlaisia kuin ne ennakkotapaukset, jolloin Joseph Smith oli korjaillut tekstiään myöhempien aikojen pyhissä kirjoi¬tuksissa.
Missään tapauksessa ei muutettu historian käsikirjoituksen sisältämää perussanomaa ensimmäi-sen näyn historiallisesta taustasta tai tämän suuren kokemuksen aikana il¬moitetuista totuuksista. Sen sijaan muutosten tarkoituksena oli välittää Jumalan myöhempinä aikoina ilmoit¬tamat totuudet parhaalla ja selkeim¬mällä kielellä, mitä ihminen voi luo¬da. (15)

Viitteet

(1) Luettelo Josephin ensimmäistä nä¬kyä koskevista selostuksista (sekä Josep¬hin aikalaisten kertomuksista) on julkais¬tu liitteenä Milton V. Backmanin kirjassa Joseph Smith ‘s First Vision (Salt Lake City: Bookcraft, 1980). Joitakin näistä kerto¬muksista on julkaistu myös Dean C. Jes¬seen kirjassa The Personal Writings of Jo¬seph Smith (Salt Lake City: Deseret Book Co., 1984), s. 5—6, 75—76, 199—200, 213. Yhteenveto profeetan ensimmäistä nä¬kyä koskevista kirjoituksista on Milton V. Backman jr:n kirjassa Eyewitness Accounts of the Restoration (Orem, Utah: Grandin, 1983).

(2) Miksi Joseph olisi kirjoittanut päiväkirjaa aikana, jolloin kukaan muu hänen perheensä jäsen ja tuskin kukaan hänen yhteiskuntaluokkaansa kuuluva maan¬viljelijä läntisessä New Yorkissa ei sitä tehnyt? Perheen köyhyys esti häntä käy¬mästä koulua niin säännöllisesti kuin muut lapset, ja jatkuva työnteko pelloilla ei ollut omiaan johtamaan korkeampiin opintoihin, saati sitten päiväkirjan kirjoit¬tamiseen. Sosiaalihistorioitsijat ovat jo kauan tienneet, että ennen vuotta 1900 korkeassakin yhteiskunnallisessa ase¬massa eläneiden ihmisten lapsuudesta ja nuoruudesta on hyvin vähän kirjoitettua tietoa. Norman F. Cantor ja Richard 1. Schneider (How to Study History, New York: Thomas Y. Crowell Co., 1967, s. 72) ovat osoittaneet, että päiväkirjojen ja yk¬sityiskirjeitten olemassaolo riippuu ennen kaikkea koulutus- ja sivistystasosta, teknologiasta ja yhteiskunnallisista ja älyllisistä tavoista. Vasta 1800—luvun lo¬pulla keskiluokassa tuli tavaksi kirjoittaa yksityiskohtaisia kirjeitä ja päiväkirjoja.

(3) Dean C. Jessee, “The Early Ac¬counts of Joseph Smith’s First Vision”, BYU Studies 9 (kevät 1969), s. 294

(4) Richard L. Anderson, “Parallel Prophets: Paul and Joseph Smith”, puhe Brigham Youngin yliopiston takkavalkeaillassa (Provo, Utah: Brigham Young University Publications, 1983), s. 178—179; ks. myös “Kaksi profeettaa: Paavali ja Joseph Smith”, Vaikeus, syys¬kuu 1985, s. 6)

(5) Joseph Smith, historia, kirjeet, kir¬kon historiaosasto

(6) Joseph Smith, Kirtlandin päiväkirja, 9. marraskuuta 1835, kirkon historiaosas¬to; historian käsikirjoitus, 9. marraskuuta 1835, kirja A—1 ja B—1, kirkon historia-osasto

(7) Jessee, Personal Writings of Joseph Smith, s. 84

(8) Ks. Backman, Joseph Smith’s First Vi¬sion, s. 158—159, 168—169, 176 kirkon ulko¬puolisille esitettyjä selostuksia ensimmäi¬sestä näystä.

(9) Joseph Smith, History of the Church of Jesus Christ of Latter-day Saints, toim. B. H. Roberts, 7 osaa (Salt Lake City: The Church of Jesus Christ of Latter-day Saints, 1932—1951), osa 4, s. 425; Andrew F. Ehat ja Lyndon B. Cook, The Words of Joseph Smith: The Contemporary Accounts of Nauvoo Discourses of the Prophet Joseph (Re¬ligious Studies Center, Brigham Young University: Provo, Utah, 1980), s. 77

(10) Journal of Discourses, 26 osaa (Lon¬too: Latter-Day Saints’ Book Depot, 1855—1856), osa 2, s. 170—171, 196—197; osa 7, s. 220—221; osa 8, s. 346; osa 11, s. 1—2; osa 12, s. 67, 302, 352—354; osa 13, s. 65—67, 77—78; osa 14, s. 140—141; osa 15, s. 180—182; osa 18, s. 239; osa 20, s. 167; osa 21, s. 65, 161—165; osa 22, s. 29; osa 24, s. 371—373; osa 25, s. 155 —157

(11) Times and Seasons, 15. maaliskuuta 1842, s. 726

(12) Backman, Joseph Smith’s First Visi¬on, s. 163; Kallisarvoinen Helmi (Helsin¬ki: MAP-kirkko, 1981), s. 48—49

(13) Backman, Joseph Smith ‘s First Visi¬on, s. 170 —177

(14) Ibid., s. 168—169

(15) Richard P. Howard, Restoration Scriptures: A Study of Their Textual Develop¬ment (Independence, Missouri: Herald Publishing House, 1969), s. 51—52

Artikkeli julkaistu suomeksi: Valkeus, joulukuu 1985